Essi Erkkola
Touhunnut aiemmin parissa muussa viestintätoimistossa. Yrittää hahmottaa työssään viestinnän isoa kuvaa ja viedä sitä käytäntöön. Kouhottaa mieluusti ruuasta ja syö sitä. Kirjoittaa myös sisustusblogia, koska koti on ihmisen paras paikka. Jyväskylän yliopiston puheviestinnän opinnoista puuttuu gradu. Drumissa viestinnän suunnittelijana. Opintovapaalla syyskuun 2012 loppuun saakka.
Kristiina Hanhirova
Television uutis- ja ajankohtaisohjelmista hankittu kokemus tuo toimittajan näkökulmaa viestinnän suunnitteluun. Perehtynyt dokumenttikäsikirjoittajana suomalaisen elinkeinoelämän historiaan ja toimintaan. Asialleen omistautunut mediavalmentaja, joka haluaa tehdä jokaisesta hyvän esiintyjän. Pitää hallinnassa kaiken muun, paitsi koiranpoika Zorron.
Eira Heinämies
Viestintää, markkinointia ja digitaalista mediaa opiskellut KTM toimii Drumissa projektipäällikkönä. Työskennellyt aiemmin niin kaupunkikulttuurilehden toimittajana, ylioppilaskunnan tiedottajana kuin Fonectan konserniviestinnässä vastaten verkkoviestinnästä ja julkaisuista. Leffafriikki, joka pitää kirjoittamisesta, kesästä ja itse tehdyistä smoothieista.
Tiina Ilmavirta
Luova visualisti, joka nauraa paljon ja innostuu helposti. Ihailee suomalaista muotoilua, rakastaa graafisia muotoja. Opiskellut Lahden Muotoiluinstituutissa pakkausmuotoilua ja tuotegrafiikkaa. Kokemusta kertynyt eri mainostoimistoista sekä freelancerina toimimisesta. Viihtyy vapaa-aikana kuntosalilla ja kotona sisustuslehtien parissa. Drumissa AD:na.
Susanna Isohanni
Viestinnän konkari, jonka sydän sykkii erityisesti teknologia- ja b2b-viestinnälle sekä sosiaaliselle medialle. Haluaa, että viestinnän tulokset näkyvät viivan alla. Tehnyt tuloksekasta viestintää jo liki parinkymmenen vuoden ajan ja pokannut siitä kunniaa MTL Communications Awardseissakin. Vapaa-ajalla urheilee ja tekee käsitöitä. Drumissa johtajana.
Reeta Kaivola
Drumissa projektipäällikkönä ja toimiston Ilona jo pidemmän aikaa. Suunnittelee, toteuttaa, johtaa – kaikkea mitä tarvitaan, jotta tulee valmista. Siirtynyt rumpalien joukkoon Orionista, missä vastasi verkkokaupan lanseerauksesta. Koulutukseltaan KTM. Reeta tykkää pyöriä maailmalla niin paljon ja usein kuin mahdollista.
Tero Kekki
Drumin partneri ja yksi perustajista. Työskenteli 20 vuotta MTV3:n uutisissa toimittajana, kirjeenvaihtajana Aasiassa ja Afrikassa sekä uutispäällikkönä. Paiskii töitä Drumissa viestinnän suunnittelijana, pääasiassa yhteiskunnallisen viestinnän, vaikuttajaviestinnän sekä suhdetoiminnan parissa. Vapaa-aikana viihtyy perheen, golfin sekä hyvän viinin ja ruuan äärellä. Valtiotieteilijä Helsingin yliopistosta.
Mikko Koivulehto
Viestinnän suunnittelija ja partneri Drumissa. Keskittyy erityisesti viestintästrategioihin, viestinnän konsepti- ja kampanjasuunnitteluun sekä tarvittaessa tasokkaan tekstin tekemiseen. Ennen Drumia toiminut tiedottajana, viestintäpäällikkönä, lehdentekijänä, copywriterinä ja mainostoimiston vetäjänä. Motto: sano se niin, että tuntuu!
Hanna Litovaara
Projektipäällikkö, joka toimii välillä myös suunnittelijana. Mainonnan ja viestinnän tradenomi, jolle on kertynyt aiempaa työkokemusta Nokiasta viestintäassistenttina, Louderista projektivastaavana ja Finnairilta lentoemäntänä. Vapaalla nauttii vapaa-ajasta ja harrastaa perhettä.
Elina Mattila
Viestintää ja markkinointia opiskellut VTM ja mainonnan tradenomi, toimii Drumissa projektipäällikkönä ja välillä myös suunnittelijana. Työskennellyt viestintätoimistossa, markkinointiviestinnän tehtävissä L’Oréalilla ja elokuvatiedotuksen parissa Matila Röhr Productionsilla. Vapaa-ajan täyttävät kulturellit elämykset musiikin ja elokuvien parissa sekä hikoiluttavat hetket juoksupoluilla ja tanssisalilla, myös ohjaajana.
Saara Nikkanen
Pitkän linjan drumilainen, viestintää lukenut VTM ja projektipäällikkö. Monitoiminainen, jolla pysyy kynä kädessä ja excel kasassa. Ansioitunut etenkin yritys- ja tuoteviestinnän kiemuroissa, aiempaa kokemusta myös toimittajan tontilta. Lenkkeilee, pyöräilee, ratsastaa ja hoitelee oman toimen ohella myös yhden ravihevosen viestintää. Naurun tunnistat kaukaa.
Laura Pelttari
Mainonnan ja yritysviestinnän tradenomi Drumissa tiedottajana. Aikaisempaa kokemusta muun muassa tapahtumamarkkinoinnista ja asiakaspalvelusta. Järjestelyfriikki ja parantumaton haaveilija. Rakastaa Helsinkiä, reissuja, hyvää ruokaa, hitaita sunnuntaiaamuja ja höperöä Onni-koiraansa. Sivistää itseään katsomalla Jersey Shorea ja Tuuria.
Nina Pitkänen
Markkinointiviestintää monelta kantilta työstänyt, kauneuden maailmasta kantimensa hankkinut Savon stadilainen. Viestii ilolla laaja-alaisesti esimerkiksi raksa-aiheista, kahveista ja lifestyle-ilmiöistä. Vapaalla ollessaan telinevoimistelee, lukee ja rapsuttelee karvaisia kavereitaan. Drumissa projektipäällikkönä.
Anssi Siukosaari
Toimittajataustalla viestintää opiskelemaan USA:han ja siellä maisteriksi 1968. Sitten Tuulilasin päätoimittaja, Autoalan Tiedotuskeskuksen tj ja Scan Auton viestintäjohtaja. Viestinnän kouluttajana ja opettajana monivuotinen ura Helsingin yliopistossa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Ensimmäisenä Suomessa Tiedottajaliiton elämäntyöpalkinto 2002 ja viestinnän lehtori h.c. 2008. Ja ihan erityisesti tämän viestintätoimiston perustaja ja nyttemmin Vanhempi Asiantuntija.
Maija Tommila
Drumin toimitusjohtaja ja yksi perustajapartnereista. Vahvuutena viestinnän strateginen suunnittelu ja mediayhteydet, näkemystä myös asiakkaan näkökulmasta. Kokemusta Drumin lisäksi rahoitusalalta sekä Nokiasta, jossa vastasi muun muassa EMEA-alueen viestinnästä. Pyrkii olemaan myös kolmen aikuisen miehen perheen pomo. Lepuuttaa hermojaan liikkumalla ja lukemalla.
Tiina Vasama
Siirtynyt Drumin riveihin ABN Amron taloushallinnosta. Kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta. Vastaa Drumissa talous- ja vähän muustakin hallinnosta. Vapaa-ajalla huolehtii perhehallinnosta.
Leena Viitanen
Entinen toimittaja, tiedottaja ja Habbo Hotelin markkinointi- ja sisällöntuottaja, joka toimii nyt viestinnän suunnittelijana Drumissa. Filosofian maisteri, joka kirjoitti gradunsa Harry Potterista ja fanfictionista. Rakastaa Onni-kissansa ohella kuva- ja sanataidetta, joita harrastaa itsekin. Viettää aivan liikaa aikaa internetmeemien ja ircin parissa.
Viivi Viitanen
Skannerin, kahvinkeittimen ja lähettipalvelun paras ystävä eli toimiston assistentti. Viestinnän ja markkinoinnin opiskelija Helsingin yliopistosta. Aikaisempaa työkokemusta Suomen lasten ja nuorten säätiön yritysvastuukampanjoista ja miljoonasta asiakaspalvelutyöstä. Vapaa-ajallaan fiilistelee kotisohvaa ja Kalliota. Laulaa myös Viivi&Pumpanen-bändissä aina kun opiskelijariennoiltaan ehtii.