Hyppää sisältöön

ENEDO — Brändi

Drum loi uuden brändin pörssiyhtiö Eforelle

Enedo (entinen Efore) myi telekommunikaatioon liittyvän liiketoimintansa. Kauppaan kuuluivat lisäksi sekä yrityksen nimi että koko brändi. Myös toiminnan fokus muuttui siten, että Enedo päätti keskittyä tehoelektroniikkatuotteiden ja -järjestelmien suunnitteluun ja valmistamiseen teollisuussektorille. Syntyi akuutti tarve nimen, brändi-identiteetin, tarinan ja ilmeen uusimiselle niin, että ne kuvastaisivat uuden yrityksen strategiaa.


Lähtökohtana kattava esitutkimus

Uutta brändiä lähdettiin rakentamaan Drumin tiimin ja silloisen Eforen kansainvälisen johtoryhmän kesken yhteisissä työpajoissa. Tavoitteena oli päästä monikulttuurisen yrityksen toiminnan ytimeen ja tuoda esiin brändin vahvuuksia suhteessa kilpailijoihin. Työpajojen pohjalta muodostui yrityksen nimi sekä identiteetin kiteyttävän bränditarina. Se nojaa vahvaan teknologiseen osaamiseen, toimialatuntemukseen ja siihen, että Enedon tuotteet soveltuvat haastavimpiinkin ympäristöihin.

Samassa prosessissa syntyivät myös konkreettisesti yrityksen tekemistä kuvaava Reshaping Electricity -slogan ja tekemisen paloa alleviivaava Amps With Passion -tagline. Uusi nimi Enedo kuvastaa energiaa ja tekemisen meininkiä. Uuden nimen valintaa ohjasi, että sen tuli toimia kaikilla tarvittavilla kielillä ja se piti pystyä rekisteröimään kaikissa Enedon toimintamaissa.



Brändi-identiteettiin perustuva ilme

Enedon vahva ja tunnistettava ilme perustuu brändi-identiteettiin. Drumin tavoitteena oli luoda Enedolle nykyaikainen, mutta aikaa kestävä ilme, joka istuu myös sen toimialalle. Logossa yhdistyvät sloganin ajatus sähkön muokkaamisesta käyttötarkoitukseensa sopivaksi sekä Enedon nimen vahva, eteenpäin suuntautuva can do -asenne.

Enedon brändityön kokonaisuuden muodostivat muun muassa brändi-identiteetti ja -tarina, uusi nimi, avainviestit eri kohderyhmille, slogan sekä yrityksen visuaalisen identiteetin määrittely. Drum koosti kokonaisuudesta myös brändikirjan, joka sisältää laajan graafisen ohjeiston sekä esimerkkejä ilmeen eri sovelluksista.


Meille uusi nimi ja brändi ovat hieno mahdollisuus aloittaa uuden strategiamme toteuttaminen. Vajaan puolen vuoden prosessi oli tiukka, etenkin kun halusimme sitouttaa suunnitteluun mukaan myös henkilökuntaamme eri bisnesalueiltamme ja eri maista. Muutaman yritysoston kautta muodostunut yrityksemme on nyt selkeämmin yksi yhteinen Enedo, joka kuvastaa sitä, mitä haluamme olla ja saavuttaa”.

Vesa Leino, Enedo Oyj:n toimitusjohtaja


Maija Tommila
Toimitusjohtaja, partneri

Katso seuraavaksi

  • Brändi

Drum suunnitteli Diakonissalaitokselle uuden rohkean ja raikkaan ilmeen

  • Brändi — 
  • Sisältömarkkinointi

Mepakin brändiuudistus kiteytti viestit ja kiillotti pinnan

Haku