Kahden viikon putkiremontti European Excellence Awardsin shortille
Asiakkaat

Kahden viikon putkiremontti European Excellence Awardsin shortille

03.11.17

Drumin ja Fira Palveluiden viestintätyö valittiin kansainvälisen European Excellence Awards -viestintäkilpailun finaaliin.

European Excellence Awards -kilpailu palkitsee nimensä mukaisesti Euroopan alueen parhaita viestintätöitä. Drumin ja Firan putkiremonttiprojekti kilpailee Chemicals & Industrials -sarjassa.

Työ on ollut kisamenestyjä, sillä se palkittiin aiemmin MTL Communication Awards -kilpailussa sekä vuoden viestintätyönä että parhaana B2C palvelut -kategorian työnä. Suomen kuuluisin putkiremontti toi voiton kotiin myös kansainvälisessä SABRE Awards -kilpailussa, sillä kertaa Real Estate & Construction -kategoriassa.

Uudella Fira Ketterä -hankemallilla toteutetusta putkiremontista tuli syksyllä 2016 Suomessa valtakunnallinen puheenaihe. Siinä roihuvuorelaisen kerrostalon linjastosaneeraus tehtiin niin, että asukkaiden täytyi muuttaa kotoaan evakkoon vain kahden viikon ajaksi.

Julkinen keskustelu laajeni koko rakennusalan vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamiseksi ja osuvaksi esimerkiksi käytännön tuottavuusloikasta. Firan remontista julkaistiin mediassa marraskuussa yli 200 juttua, ja Twitterissä putkiremonteista keskusteltiin marraskuussa enemmän kuin koko edeltävänä vuonna yhteensä. Mikä parasta, Firan sai kuukaudessa enemmän tilauspyyntöjä kuin yleensä koko vuodessa ja myös sen jälkeen myynti on jatkunut hyvänä.

European Excellence Awards -kilpailun voittajat julkistetaan 30.11. Hampurissa.

Lue lisää kahden viikon putkiremontista.