Hyppää sisältöön

Blogi — 23.5.2022

Vastuullisuuden lyhyt oppimäärä

kuva kertoo vastuullisuudesta
vastuullisuus, lyhyt oppimäärä

Olen osallistunut kuluvan kevään aikana Procomin järjestämään vastuullisuuden koulutusohjelmaan. Erinomainen kokonaisuus on tutustuttanut minut entistä syvällisemmin vastuullisuuden maailmaan. Kokosin oppimastani muutamat vinkit.

1. Vastuullisuus on tapa toimia, ei yksittäinen teko

Vastuullisuutta ajatellaan monesti muiden organisaation linjausten lisänä, jollain tavalla erillisenä osana. Jos näin tehdään, ei ole mahdollista saavuttaa kaikkea sitä, mitä parhaimmillaan voisi. Vastuullisuutta kannattaa ajatella tapana toimia ja olla, jolloin siitä tulee strateginen linjaus. Silloin se näkyy, kuuluu ja tuntuu kaikessa, mitä organisaatio tekee. Samalla se oikeuttaa organisaation tekoja ja muokkaa mainetta.

2. Vain olennaisella on väliä

Jokaisen organisaation olisi hyvä miettiä, miten voi vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Vaikka kaikkea haluaisikin tehdä, keskittyminen kannattaa. Mitkä ovat juuri meille olennaisia? Apuna määrittelyssä voi käyttää muun muassa YK:n kestävän kehityksen periaatteita, OECD:n toimintaohjeita sekä muita vastuullisuuslinjauksia, tai teettää olennaisuusanalyysin kumppanin kanssa. Kun nämä asiat on selvittänyt, on iso kuva selkeämpi ja asioita on helpompi viedä käytäntöön.

3. Löydä oma porukkasi

Mikään organisaatio ei toimi tyhjiössä. Siksi myös vastuullisuus vaatii dialogia ja yhteistyötä muiden kanssa. Se edellyttää oman toiminnan vaikutusten arvioimista ja eri sidosryhmien arvojen ja tavoitteiden huomioimista. Ne asiat, joista organisaatio haluaa ottaa vastuuta määrittävät myös, keiden joukkoon organisaatio kuuluu. Miltä näytämme muiden silmin? Keihin toimintamme vaikuttaa ja ketkä vaikuttavat meidän toimintaamme?

Entä miten tämä liittyy viestintään?

Viestintä tekee näkyväksi kaikkea sitä, mitä organisaatio on ja saa aikaan.  LUT-ylipiston brändi- ja viestintäjohtaja Liisa Kuvaja kiteytti koulutuspäivän luennossaan viestinnän suunnittelusta hyvän ohjenuoran: strategia on viestinnän huoneentaulu. Sen äärelle voi palata aina, kun ideoi uutta viestintää.

Ja jos vastuullisuus on osa strategiaa, silloin se tulee automaattisesti esiin viestinnässä.

Blogi
Magdaleena Ignatius
Johtava viestintäkonsultti
+358 41 543 8602

Pysy kuulolla

Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.


Haku