Blogi — 16.4.2025
Hei johtaja, kääri hihat ja kitke katkeruutta

Kansainvälinen viestintätoimisto Edelmanin luottamusbarometri kertoo, että luottamus yrityksiä ja hallituksia kohtaan on rapautunut. Siksi yritysten kannattaa tarttua jokaiseen mahdollisuuteen luoda uskoa paremmasta huomisesta.
Edelmanin tuorein luottamusbarometri paljastaa, että kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä tuntee katkeruutta instituutioita kohtaan. Yhä useampi kokee, että taloudelliset ja yhteiskunnalliset järjestelmät suosivat vain harvoja ja jättävät tavalliset ihmiset yksin.
Epäreiluuden kokemus ei rajoitu vain heikoimmassa asemassa oleviin – jopa hyvin toimeentulevat pelkäävät, että he ovat yhteiskunnassa vallitsevan epäoikeudenmukaisuuden uhreja.
Avoin viestintä rakentaa luottamusta
Koska maailma tuntuu epäreilulta, kaipaavat ihmiset yrityksiltä isoja tekoja. Asiakkaat ja työntekijät odottavat yrityksiltä enemmän kuin vain tuotteita tai työpaikkoja – yritysten tulee ymmärtää heidän todellisuuttaan ja haluta olla heidän puolellaan. Luottamus ei synny pelkästään oikeista sanoista, vaan siitä, miten yritys toimii arjessa. Johtajilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän joka päivä.
Sosiaalinen media on muuttanut yhteiskunnan pelisääntöjä. Pienetkin epäoikeudenmukaisuuden kokemukset leviävät nopeasti, ja yhden ihmisen kokema vääryys voi hetkessä muotoutua yrityksen maineen kannalta merkittäväksi kriisiksi. Samalla some tarjoaa myös mahdollisuuden rakentaa luottamusta.
Jos yritys osaa viestiä toiminnastaan avoimesti ja johdonmukaisesti, se voi vahvistaa asemaansa reiluna toimijana. Katkeruuden kitkeminen voi olla myös mahdollisuus positiiviseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Yllätä optimismilla, älä katteettomilla lupauksilla
Katkeruutta vastaan ei taistella korulauseilla. Kun yritys osoittaa ymmärtävänsä asiakkaidensa ja työntekijöidensä arkea, luottamus vahvistuu. Jos asiakas tuntee epävarmuutta tulevaisuudesta, hän haluaa kuulla, miten yritys auttaa häntä vaikeinakin aikoina.
Ylen haastatteleman Tampereen yliopisto sosiaali- ja terveyspolitiikan professorin Juho Saaren mukaan ihmiset helposti yleistävät omia ja lähipiirin negatiivisia kokemuksia ja ajattelevat niiden kertovan koko maailman tilanteesta. Ihmisten arki ei rakennu tilastosta tai kansainvälisistä vertailuista. Jos läheisten elämä on epävarmaa, omakin tuntuu samalta.
Optimismi yllättää tämän epävarmuuden keskellä. Siksi yrityksen kannattaa tarttua jokaiseen mahdollisuuteen luoda uskoa paremmasta huomisesta. Ei katteettomilla lupauksilla, vaan uskottavilla teoilla ja viestinnällä, joka vahvistaa tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Luottamus syntyy avoimuudesta, ja viestintä on mahdollisuus sen rakentamiseen.
Lue tarkemmin Edelmanin vuoden 2025 luottamusbarometrin tuloksista täältä – Yli puolet nuorista aikuisista hyväksyy vihamielisen aktivismin.
Edelmanin luottamusbarometri julkaistiin vuonna 2025 nyt 25. kerran ja siihen vastasi yli 33 000 ihmistä. Kaikkiaan 28 maassa vuosittain toteuttava luottamus- ja uskottavuustutkimus keskittyy neljään osa-alueeseen: kansalaisten luottamukseen valtiojohtoon, mediaan, yrityksiin ja hyväntekeväisyysjärjestöihin. Suomi ei kuulu tutkimukseen. Drum on Edelmanin edustaja Suomessa.
Pysy kuulolla
Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.