Blogi — 8.8.2019
Mitä jää, kun kaikki on jo sanottu
Kun viestintätoimisto päättää ryhtyä tekemään fiksua sisältöä omiin kanaviinsa, edessä voi olla tuskainen tie ja hikinen taival. Tai näin oli ainakin meillä Drumissa.
Kyllähän minulla yrityksen toimitusjohtajana ja kauan alalla olleena pitäisi olla kiinnostavia ja freesejä näkemyksiä. Toimistossa on kymmenittäin fiksuja ihmisiä, jotka auttavat asiakkaitamme tekemään vaikuttavaa viestintää ja palautteen perusteella vielä onnistuvat siinä hyvin. Miksi omien kanavien saaminen lentoon on sitten niin hankalaa?
Netistä löytyy niin viisi vinkkiä toimiviin somepostauksiin, kuin kuusi ajatusta luovaan suunnitteluun tai sen seitsemän katsausta visonääriseen tekoälyn hyödyntämiseen markkinoinnissa. Sisältömarkkinointi trendaa nyt vahvasti. Kaikki on jo siis sanottu, ja vieläpä moneen kertaan.
Koskaan maailmanhistorian aikana ei ole ollut niin paljon kanavia ja mahdollisuuksia vaikuttavaan viestintään kuin nyt. Samaan aikaan monet yritykset ja organisaatiot ovat entistä enemmän hukassa sen kanssa, miten kertovat asioista. Kuka meitä oikein kuulee, saatikka kuuntelee, kun huudamme nettiin?
Ehkä ei kukaan, jos emme itse tiedä, keiden toivoisimme meitä kuuntelevan. Ja vaikka tietäisimmekin, ei siltikään kukaan, koska emme tiedä, mikä kuulijoitamme kiinnostaa. Ja vaikka tietäisimme tämänkin, emme kenties osaa rakentaa vuorovaikutusta kiinnostavalla tavalla.
Tässä on se pieni kolo maailmankaikkeudessa, jossa viestintätoimistoja tarvitaan. Meidän tehtävämme on tehdä ihmisten vuorovaikutuksesta parempaa – että ymmärtäisimme toisiamme ja tulisimme itsekin ymmärretyiksi. Uskon, että maailma muuttuu ainakin vähän onnellisemmaksi, jos osaamme olla paremmassa vuorovaikutuksessa keskenämme. Omien kanavien kehittäminen voi siis vaatia paluuta perustehtävän äärelle ja sen miettimiselle, miksi oikeastaan olemme olemassa – näin oli ainakin meillä Drumissa.
Miten erottaudun äänien kakofoniasta?
Mitä yritykset tai muut yhteisöt voivat sitten tehdä sen eteen, että niiden vuorovaikutus olisi parempaa?
- Kuunnella ja ymmärtää ihmisiä.
- Kannustaa kaikkia viestimään.
- Tunnistaa ja määrittää omat tavoitteensa sekä valjastaa viestintä tukemaan niitä.
- Löytää oman äänensä ja rohkaistua käyttämään sitä.
- Olla avoimia palautteelle ja jatkaa keskustelua sen jälkeenkin.
Niin, mitä teemoja me sitten ajattelimme ryhtyä käsittelemään omissa kanavissamme? Omia kokemuksiamme siitä, miten ihmiset voivat saada paremmin äänensä kuuluviin ja siitä, miten ihmiset ovat löytäneet juuri sen oman äänensä – myös työyhteisössämme. Nämä asiat me olemme kokeneet omassa työssämme merkitykselliseksi. Toivottavasti se, mikä on puhutellut meitä, koskettaa myös jotakuta muuta.
Pysy kuulolla
Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.