Rakennusala kaipaa rohkeutta viestintään

Rakennusalan maine on jäänyt jumiin, vaikka alalla on tehty paljon kehitystyötä ja suomalainen rakentaminen on monilla mittareilla kansainvälistä huipputasoa. Tekemistä pitää kehittää, mutta niin pitää myös viestintää.

Rakennusalalla on huono maine. Alan maineelle annettiin tuoreessa Rakennuslehdessä runsaasti palstatilaa, ja itsekin pääsin kommentoimaan. Aihe on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, sillä olen seurannut alaa ja sen viestintää läheltä. Lisäksi aihe on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.

Huhupuheet eivät kerro koko totuutta

Maine syntyy aina jostain, mutta se jää myös usein elämään ilman perusteita. Huono maine on syntynyt ihmisten todellisista kokemuksista. Mutta kuten armeija- tai synnytystarinatkin, huhupuheet ja kokemukset eivät kerro kaikkea. Vain hurjimmat tarinat kerrotaan.

Rakennusalalla tapahtuu valtavan paljon positiivisia asioita tälläkin hetkellä. Alalla innovoidaan ja kehitetään. Monella mittarilla suomalainen rakentaminen on maailman huippua. Eurostatin tutkimuksen mukaan kaikista Euroopan maista Suomessa on hyväkuntoisimmat asunnot.

Viestiminen näistä asioista kuitenkin joko sakkaa tai hautautuu median käsittelyssä negatiivisen maineen alle. On vanha totuus, että negatiivisuus journalismissa kerää lukijoita.

Onko rakennusala huonon maineensa vanki?

Kun turpiin on tullut julkisuudessa monta kertaa, on ehkä todettu hiljaa olemisen olevan sittenkin parempi vaihtoehto. Alalla on viime vuosien aikana tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, josta se kuitenkin vaikenee. Usein sijoittajaviestintään keskittyvä ala voisi keskittyä enemmän rakennusten loppukäyttäjien, eli asukkaiden ja kansalaisten tavoittamiseen.

Myös media hakee usein asioihin kielteisen näkökulman, silloinkin, kun syytä ei varsinaisesti olisi. Jos ei muuta keksitä, irvaillaan rakennuksen nimestä. Kriittisen journalismin synonyymi tuntuu olevan liian usein negatiivinen journalismi silloin, kun puhutaan rakentamisesta. Jatkuvat ikävät otsikot synnyttävät suurelle yleisölle harhan, että alalla on kaikki pielessä.

On totta, ettei rakennusala ole toimialoista nopealiikkeisin. Rakentamisessa on kyse mittavista taloudellisista panostuksista sekä pitkäaikaisista vaikutuksista ympäristöön ja ihmisten hyvinvointiin. Varovaisuus on usein paikallaan.

Ala on ollut hidas globaalisti, eikä Suomi ole poikkeus. Vaikka digitalisoituminen on ollut hidasta, suomalaisyritykset ovat kuitenkin harpanneet digiloikan. Niistä moni on jo globaali edelläkävijä. Innovaatioista ja hienoista digihankkeista voitaisiin nyt viestiä rohkeammin.

Rakennusala kaipaa ajatusjohtajan, jolla on mielipiteitä

Olen pohtinut ajatusjohtajuutta ja kehittänyt ajatusjohtajaksi haluaville yrityksille nelikentän. Siinä yritykset jaetaan pihtareihin, simpukoihin, tiedottajiin ja ajatusjohtajiin. Valtaosa suomalaisista yrityksistä on tiedottajia, jotka viestivät kyllä säännöllisesti, mutta hyvin tuote- tai yrityskeskeisesti. Yhteiskunnallinen ulottuvuus puuttuu. Rakennusala kaipaa ajatusjohtajia ja rohkeaa viestintää, jossa otetaan kantaa ja visioidaan.

Ajatusjohtaja on toki altis kritiikille, joten tämä vaatii rakennusalalle aivan uudenlaista keskustelun sietämisen kulttuuria. Toivon, että paksukuorisista simpukoista löytyisi halua näyttää sisällä olevat helmet.