Korjaako ensimmäinen koko potin?
Blogi

Korjaako ensimmäinen koko potin?

Onko sateenkaarilipun postaaminen firman someen ihan menneen talven lumia? Kaikkihan vihreää energiaa käyttävät, onko se muka uutinen? Ensimmäisenä olemisen kilvassa sorrumme usein siihen, että oletamme kaikkien jo kuulleen ja nähneen. Mutta kun puhutaan merkityksellisistä asioista, kuten vastuullisuudesta, ei ole synti liittyä joukkoon vasta hieman jälkijunassa.

Viime kevät sai suomalaiset ulos ja liikkeelle. Ryntäys metsään oli todellinen: Metsähallituksen mukaan kansallispuistojen kävijämäärät nousivat 20 prosentilla viime vuoteen verrattuna. Hyvä niin, sillä metsässä oleminen tutkitusti lisää hyvinvointia.

Kun somefiidini täyttyi reippailukuvista, en aluksi tiennyt, miten suhtautua. No mutta onneksi olkoon! Sinä ja sinä ja jopa sinäkin löysitte vihdoin sinne, mikä meille eräille on ollut tuttua jo vuosikaudet. Minun maailmani, jossa olen viettänyt ison osan elämästäni ja harrastanut paljon, omivat ensikertalaiset.

Miten ylimielinen ja väärässä olin.

Miten se on pois keneltäkään, jos joku kertoo ikään kuin uutena asiasta, josta sinä olet tiennyt jo pitkään?

Kuten monilla muilla aloilla, myös viestinnässä on totuttu ajattelemaan, että jonkin asian ensimmäisenä tekeminen lisää sen kiinnostavuutta ja arvoa merkittävästi. Mahdollisuutta edelläkävijyyteen pohditaan etenkin silloin, kun kyseessä on vastuullisuusaihe.

Ensimmäisenä olemisen kilvassa sorrumme usein siihen, että oletamme kaikkien jo kuulleen ja nähneen. Eikös sateenkaarilipun postaaminen firman someen ole menneen talven lumia? Kaikkihan vihreää energiaa käyttävät, onko se muka uutinen?

Joukossa merkitys tiivistyy

Kun puhutaan merkityksellisistä asioista, ei ole lainkaan tyhmää liittyä joukkoon vähän muiden jäljessä. Tyhmää ei myöskään ole kertoa arvoistaan julkisesti yhä uudelleen ja uudelleen. Vastuullisuusaiheet ovat haastavia ja kaipaavat siksi toistoa.

Sillä on toki arvonsa, että joku avaa pelin. Uskon kuitenkin, että maailmaa muuttava liike syntyy vasta ison joukon voimalla. Jos jäämme kilpailemaan siitä, kuka ensimmäisenä ehti jotain tehdä, meiltä jää huomaamatta monta asiaa. Miten paljon suuremmaksi jokin hyvä voi kasvaa, jos harvojen ensimmäisten lisäksi kaikki halukkaat toivotetaan tervetulleiksi sen pariin?

Ei siis pidä vähätellä omaa tekoaan tai olla viestimättä siitä, vaikka aiheen edelläkävijät olisi jo kruunattu. Toimi rohkeasti, viesti hyvistä teoista avoimesti ja anna muille reilusti tilaa liittyä joukkoon. Jaettu ilo ei ole keneltäkään pois, vaan luo moninkertaista hyvää.

 

Lue seuraavaksi