Loppu spennaukselle: psykologinen turvallisuus tuli työpaikoille
Blogi

Loppu spennaukselle: psykologinen turvallisuus tuli työpaikoille

Psykologia ja turvallisuus – siinäpä kaksi pehmosanaa, jotka kuuluvat kaikkien itseään kunnioittavien organisaatioiden sanavarastoon. Onko psykologisesta turvallisuudesta puhuminen vain yksi uusi trendi, vai onko siinä aineksia pidemmälle? Aika näyttää. On kuitenkin fakta, että mukavassa työyhteisössä on paljon mukavampi myös tehdä töitä.

Älä puhu päälle! Näin ärähti eräs yritysjohtaja minulle, kun olin vielä nuori tiedottaja. No, en puhunut enää. Ja sen jälkeen olin myös muutenkin erittäin varautunut asettelemaan sanani hänen kanssaan. Muistan edelleen ärähdyksestä seuranneen kipsaavan tunteen, vaikka aikaa välikohtauksesta on kulunut enemmän kuin tovi.

Meillä kaikilla on vastaavanlaisia kokemuksia. Oma ajatus tyrmätään, tai kaikkein pahimmassa tapauksessa sitä ei ole edes mahdollista tuoda esille.

Ja tunnustan. Olen varmasti myös itse käyttäytynyt joissain tilanteissa niin, että keskustelukumppanit ovat ajatelleet, että parempi pitää jatkossa suunsa kiinni.

Onneksi tällainen yksiääninen työkulttuuri alkaa olla historiaa. Psykologisen turvallisuuden kulttuuri ei kuitenkaan synny itsestään. Tavoitteellisessa organisaatiossa, kuten työyhteisössä, sitä pitää myös osata johtaa.

Työn merkityksellisyyskin kasvaa

Me Drumissa pidämme lähes itseisarvona sitä, että kaikkien äänen tulee päästä kuuluviin ilman, että pitää spennata, mitä työkaveri sanoo. Moniäänisyys on onnistuneen luovan suunnittelun ja asiakastyön perusta ja edellytys. Vain hulvaton ideointi, kyseenalaistaminen ja haastaminen voivat synnyttää jotakin uutta ja oivaltavaa. Sen sijaan tyrmääminen näivettää luovuuden.

Mielestäni työyhteisön psykologisella turvallisuudella on myös muuta, ehkä arvokkaampaakin, merkitystä. Tässä muutama syy vaalia psykologista turvallisuutta:

  1. Työn merkityksellisyys lisääntyy.
  2. Kokemus siitä, että pääsee vaikuttamaan asioihin kasvaa.
  3. Yhteisöllisyys paranee, kun onnistumiset syntyvät yhdessä.
  4. Ristiriidat on mahdollista ratkaista avoimin kortein.
  5. Töissä on paljon mukavampaa.

Drumin työn ja tekemisen kulttuuri on pitkälti kaikkien täällä toimiston historian varrella töissä olleiden ihmisten vaikutuksen summa.

Olemme tutkineet oman työyhteisömme psykologista turvallisuutta. Meillä se on korkeammalla tasolla kuin keskimäärin muissa samaan tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä. Uskon, että työkulttuurin lisäksi tähän vaikuttaa meillä erilaisuuden arvostaminen ja sen tietoinen vaaliminen.

Kannustamme ihmisiä toteuttamaan itseään, senkin uhalla, että he voivat joskus epäonnistua. Rohkaisemme jokaista myös valjastamaan työyhteisön käyttöön ehkä piilossakin olevat sisäiset voimavarat. Moni ei tiedä, mihin pystyy, kunnes saa tilaisuuden näyttää taitonsa – turvallisessa työympäristössä.

Lue seuraavaksi