Hyppää sisältöön

DIAKONISSALAITOS — Viestintä

Drum kirkasti Diakonissalaitoksen työnantajakuvan

Diakonissalaitos kilpailee sote-alan osaajista. Viestinnän tavoitteena oli kehittää työnantajakuvaa pitkäjänteisesti ja työntekijöitä sitouttavasti sekä vastata nopeisiin rekrytointitarpeisiin.


Mistä löytää sotealan osaajat?

Diakonissalaitos on yli 150-vuotias säätiö ja yhteiskunnallinen yritys, joka työllistää yhdessä säätiöön kuuluvan Rinnekodin ja tytäryritystensä Diakonissalaitoksen Hoivan ja Caritas Palveluiden kanssa 2900 sote-alan ammattilaista ympäri Suomen. Koska kilpailu alan osaajista on todella kovaa, pyysi Diakonissalaitos Drumin apua työnantajakuvansa kirkastamisessa.


Strategia: tutkittu tieto valoi perustan

Drum tutustui muun muassa säätiön työhyvinvointitutkimuksiin, brändimielikuvaan, maineeseen ja jo tehtyihin rekryilmoituksiin. Samalla kartoitettiin myös alan kilpailijat. Näkemyksiä ja toiveita työnantajakuvasta selvitettiin myös henkilöstölle suunnatulla esikyselyllä ja työpajalla.

Diakonissalaitoksen vahvuudeksi tunnistettiin arvot sekä sote-alan erityisryhmien palveluiden osaaminen. Työnantajakuvalle määriteltiin äänensävy, pääviestit ja visuaalinen ilme sekä työnantajalupaus: ”Haluamme olla alan rohkein työpaikka ihmisille, jotka ottavat ammattitaidon ohella sydämensä mukaan töihin. Meillä jokainen tekee työtä ihmisarvon puolesta.” #sydänmukana

Lupaus lanseerattiin ensin sisäisesti, minkä jälkeen uudistettiin säätiön rekrytointimarkkinointia. Diakonissalaitos perusti mm. rekrytointia varten yhteisen rekrysivuston sekä työpaikat yhteen keräävän DiakonissalaitoksenDuunit-IG-tilin.



Tulokset: työhakemusten määrä tuplaantui, henkilöstö sitoutui

Diakonissalaitoksen konsernin henkilöstötyytyväisyysluvut ovat olleet erinomaiset, sairauspoissaolot jääneet koronapandemiasta huolimatta maltillisiksi ja henkilöstön vaihtuvuus vähentynyt. Hakijamäärät avoimiin tehtäviin kasvoivat vuoden aikana voimakkaasti. Keskimäärin konsernissa on tullut tuplasti lisää hakemuksia per avoin tehtävä verrattuna edelliseen vuoteen. Työnantajakuvan kirkastus valittiin myös viestintäalan Finnish Comms Awards -kilpailussa vuoden parhaaksi yritys- ja organisaatioviestinnän työksi 2020.


Yhdessä tehdyn työn tulokset ovat näkyneet meillä konkreettisesti maineessa, hakijamäärissä ja työntekijöiden sitoutuneisuudessa. Drum auttoi meitä kirkastamaan hienosti työnantajakuvamme, jota kehitämme pitkällä tähtäimellä. Lisäksi olemme pystyneet vastaamaan entistä paremmin nopeisiin rekrytointitarpeisiimme.”

Diakonissalaitoksen viestintäjohtaja Laura Niemi

106 %

lisää hakemuksia

4/5

kokonaisarvosana henkilöstön hyvinvoinnille

1.

Vuoden yritys- ja organisaatioviestintätyö

Finnish Comms Awards 2020


Mari Kuusinen
Johtava viestintäkonsultti
+358 40 196 4374

Katso seuraavaksi

  • Brändi

Tilaa Toivolle! – Drum Arlan viestintäkumppanina auttamassa pääskyjä

  • Brändi

Aiempaa lämpimämpi Kela – Drum uudisti Kelan brändin yhdessä asiakkaan kanssa

  • Brändi

Rinnekotien uusi ilme raikastaa sote-alaa

  • Brändi

Drum rakensi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen brändi-identiteetin

Haku