Hyppää sisältöön

Erto — Somekampanja

Mikä nuoria huolettaa työelämässä? – Erton kampanja tavoitti Z-sukupolven

Ammattiliitot ovat vaikeassa tilanteessa, sillä nuoria on vaikea houkutella jäseniksi ja samaan aikaan vanhemmat jäsenet eläköityvät ja poistuvat liitoista. Myös toimihenkilöliitto Erto haluaa lisää nuoria jäseniä, joten nuorille luodulle uudelle jäsentuotteelle suunniteltiin mainoskampanja. Kampanjakonsepti sidottiin nuorten työelämähuolien ympärille.


Kampanja, joka kiinnittyi tunteeseen

Toimihenkilöliitto Erto haluaa lisää 18–29-vuotiaita jäseniä, joten liitossa luotiin aivan uudenlainen nuorille suunnattu jäsenyys, Starttiturva. Jäsenhankintaan haluttiin suunnitella mainoskampanja, joka puhuttelee Z-sukupolvea ja herättää halun turvata omaa työelämää.

Drum lähti suunnittelemaan mainoskampanjan lähtökohdaksi tunnetta, johon kohderyhmän toivottiin samaistuvan. Drumin suunnittelijat kävivät läpi laajasti dataa siitä, mitä ilmiöitä nuorten työelämässä nousee esille ja millaisia työhön liittyviä asioita he hakevat verkosta. Lisäksi Erton neuvontapuhelimen asiantuntijat listasivat aitoja aiheita, joista nuoret heiltä kysyvät.

Kampanjan konsepti sidottiin näiden nuoria huolestuttavien työelämän kysymysten ympärille.



Tukea ja turvaa pikkurahalla

Drum suunnitteli somekampanjan, joka yhdistää tunteen ja ajatuksen. Kuva ajatuksiinsa uponneesta nuoresta aikuisesta välittää tunteen, johon moni kohderyhmästä voi samaistua: jokin työelämässä huolettaa.

Kuvan yhteyteen nostettiin nuorten aitoja sitaatteja ja kysymyksiä, jotka paljastavat ajatukset, joita moni pyörittelee itsekseen mielessään.

”Voinko mä kieltäytyä ylitöistä?”
”Mitä jos mä saan potkut?”
”Mitä määräaikainen työsopimus tarkoittaa?”
”Miten voi saada palkankorotuksen?”

Ratkaisuna epävarmuuteen tarjottiin helposti ostettavaa Starttiturva-jäsenyyttä, jolla oli ymmärrettävä ja kohtuullinen hinta.


Videomainontaa muun muassa TikTokissa ja YouTubessa

Somekampanjan mainosmateriaaleissa panostettiin pystyformaattiin ja lyhyeen kestoon kohderyhmän somekäyttäytymisen mukaan.

Nuorten kuviin ja ajatuksiin pohjautuvaa mainontaa pyöritettiin TikTokissa, Instagramissa, YouTubessa ja Tinderissä. Eniten mainosrahaa panostettiin TikTokiin.

Lisäksi Drum teki avainsana-analyysin ja hakusanamainontaa juuri niille avainsanoille, jotka liittyvät nuorten huoliin työelämässä.


Drumilaisten kanssa työskentely oli rentoa ja sujuvaa. Meidän oli helppo kertoa ihan juuri se, mitä ajattelemme tai toivomme. Hyvä asia oli myös se, että työryhmässä oli kohderyhmään kuuluva henkilö!”

Terhi Leiniö, Erton markkinointi- ja viestintäpäällikkö


Tavoitteet ylitettiin reippaasti

Kampanja ylitti tavoitteensa mojovasti. Klikkejä Erton Starttiturvan sivulle tuli yli tuplasti tavoitetta enemmän. Kulut jäivät alle budjetoidun.

Kanavista parhaiten toimi TikTok, jossa klikin hinta oli vain 0,15 euroa. Keskimääräinen klikin hinta TikTokissa on 1,10 euroa.

Kaikissa kanavissa mainokset toimivat kyseisen kanavan mainonnan keskiarvoon nähden hyvin. Budjetista käytettiin vain alle 90 prosenttia.

Erto sai ensimmäisen puolen vuoden aikana hyvin jäseniä Starttiturvalle. Se on hyvä saavutus haastavassa kohderyhmässä tuotteella, joka on rajattu vain tietyille toimialoille.


Kampanja meni valmisteluvaiheesta tuloksiin varsin mallikkaasti. Aikataulut ja lupaukset pitivät. Meidän näkemyksiämme asiakkaana kuunneltiin, mutta toisaalta Drumilla oli toimistona kyky tuoda myös muita näkökulmia esiin – jopa tutkitun tiedon valossa.”

Terhi Leiniö, Erton markkinointi- ja viestintäpäällikkö


Tavoite

12 000

klikkausta mainonnasta

11 600 €

Mainonnan budjetti


Toteuma

27 300

klikkausta mainonnasta

10 040 €

Mainonnan kulut


Vilja Vehkaoja
Johtava viestintäkonsultti
+358 44 549 5409

Katso seuraavaksi

  • Kampanja

Slaidaa itsesi Ärrälle

  • Kampanja — 
  • Viestintä

Eläköön Reissumiesten erilaisuus

Haku