Hyppää sisältöön

TAKEDA — Kampanja

Miltä ADHD tuntuu? 

Miltä ADHD tuntuu? on innovatiivinen viestintäkampanja aikuisten ADHD:sta, sen tunnistettavuudesta ja tietoisuuden lisäämisestä. Monikanavainen kampanja vei terveystiedottamisen uuteen aikaan, apuna käytettiin pelillistämistä ja kokemusasiantuntijoita. Kampanjaa tukemaan tehty video tavoitti 161 000 kokonaista katselua YouTubessa ja ohjasi kohderyhmän hakemaan lisää tietoa.


Kampanjan keskiössä aikuisten ADHD

ADHD on suomalaisille tuttu, ja lapsilla paremmin tunnistettu oirekuva. Aikuisten ADHD on väestötasolla melko yleinen. Aikuisen ADHD kuitenkin saatetaan tulkita alkuun muuksi sairaudeksi kuten masennukseksi tai ahdistuneisuudeksi. Oirekuvasta kärsivän oireita ei myöskään oteta aina todesta. Aikuisten ADHD:sta pitäisi puhua enemmän, se pitäisi tunnistaa helpommin ja hoitopolulle pitäisi rohkaista herkemmin.

Takeda halusi uudistaa terveystiedottamista ja nostaa kokemus- ja vertaisasiantutijat kampanjan keskiöön perinteisen auktoriteettivetoisen tiedottamisen sijaan. Pelitalo Psyon Gamesin kehittämä FULL ADHD – Täyttä elämää -mobiilipeli luotiin yhteistyössä asiantuntijapsykiatrin, ADHD-liiton ja kokemustoimijoiden kanssa tietoisuuden lisäämiseksi.



Monikanavainen kampanja huomattiin

Kampanjan keskeinen viestintätyökalu oli 90 sekuntinen video, joka tarjosi näkökulmia ADHD-henkilön sisäiseen maailmaan ja houkutteli pelin lataamiseen. Video lisäsi ymmärrystä ja tietoa ADHD:n vaikutuksesta yksilön toimintaan: se konkretisoi katsojalle ADHD-arjen kaoottiseltakin tuntuvia tilanteita ja keinoja toimia niissä. Tilanteet vertaisarvioitiin ADHD-liiton kokemustoimijoilla. Videosta leikattiin versioita eri digikanaviin.

Miltä ADHD tuntuu? -kampanjaa varten tehtiin radiospotteja valtakunnallisille kanaville kolmeksi viikoksi. Sekä radiospotit että videot ohjasivat lataamaan mobiilipelin. Tätä tuettiin myös digimainoksilla.

Kampanjaan suunniteltiin visuaalinen ilme, joka yhdisti pelin graafisen maailman ja luovan näkemyksen ADHD:ssa koetusta tunteiden kirjoista. Visuaalinen ilme näkyi videossa, kampanjasaitilla, kampanjan some-tileillä ja mainosmateriaaleissa.

Viestinnällistä terveystiedottamista tuettiin kampanjan sisältömarkkinointiartikkelilla ja mediaviestinnällä.


Kampanja on selvästi lisännyt aikuisten ADHD-oireiden tietoisuutta ja tunnistamista. Olemme saaneet kiitosta modernista, digitaalisesta ja kokemuksellisesta terveystiedottamisesta niin ADHD-kokemustoimijoilta, ADHD-liitolta kuin terveydenhoidon ammattilaisilta. Kampanja avaa moniaistillisen mahdollisuuden kokea, miltä ADHD voi tuntua. Se on näkökulmastamme uniikkia verrattuna muihin terveystiedottamiskampanjoihin.”

Laura Aulanko, Business Unit Director, Takeda

161 000

videokatselua YouTubessa

1.

Vuoden Lääkeinformaatioteko 2021

6702

ADHD-aiheisen artikkelin lukukertaa


Katri Pelli
Asiakkuusjohtaja
+358 40 830 5372

Katso seuraavaksi

työhyvinvointi
  • Kampanja

Mielenterveyden työkalupakki rakentaa inhimillisempää työelämää

Yhteiskunnallinen kampanja
  • Kampanja — 
  • Viestintä

Apteekkariliitto – Kannattaa kysyä!

  • Kampanja

Erton kampanja tavoitti Z-sukupolven

  • Kampanja

Slaidaa itsesi Ärrälle

Haku