Hyppää sisältöön

Blogi — 24.6.2024

Kuka kertoo viestinnän tuloksista, jos et sinä itse?

On ihan oikeutettua kysyä, kannattaako viestintää ja markkinointia tehdä. Vastaus on helppo. Kannattaa, jos sillä on jotain merkitystä. Hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa, jos ei tuo mitään tulosta. Ilman viestintää ei kuitenkaan saada mitään muutakaan aikaan. On paradoksaalista, että juuri me viestintäalalla olemme usein heikkoja kertomaan ymmärrettävällä tavalla oman työmme vaikuttavuudesta.

Suomessa on eletty olemattoman talouskasvun aikaa kohtuuttoman kauan. Nyt tulee ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta pääsemme uuteen kasvuun. Markkinointiviestinnän ja luovuuden valjastaminen yhdeksi kasvun ja kilpailukyvyn moottoriksi ei ole vain mahdollisuus, vaan myös edellytys menestykselle.

Tee merkityksellistä viestintää näillä eväillä

1. Kytke viestintä oman organisaation strategiaan ja avaintavoitteisiin

Tässä auttavat kaksi peruskysymystä: mitä asiaa meillä on ja kenelle meillä on asiaa? Viestintä on aina valintoja. On puntaroitava, mihin kannattaa panostaa, jotta autamme organisaatiota menestymään viestinnän avulla. Keskitymmekö brändiin, myyntiä tukeviin taktisiin kampanjoihin, henkilöstötyytyväisyyteen, asiakastyytyväisyyteen vai työnantajakuvaan?

2. Mittaa oikeita asioita

Pohjimmiltaan viestinnän tavoitteena on saada aikaan muutosta ja vaikuttaa. Myös tässä kohtaa on hyvä palata perusasioiden äärelle: millaista muutosta tavoittelemme ja mitkä ovat sopivat mittarit seuraamaan, tapahtuuko sitä?
Pitkällä tähtäimellä seurattavia ja mitattavia asioita ovat:
– brändimielikuva
– asenteet yhteiskunnallisiin ilmiöihin tai trendeihin liittyen
– organisaation kiinnostavuus työpaikkana
– myynnin kehitys
Näitä tukevat lyhyen tähtäimen taktiset mittarit, kuten sosiaalisen median tavoittavuus ja klikit, tiedotteiden läpimeno ja medianäkyvyys tai markkinointikampanjan huomioarvo ja vaikutus myyntiin.

3. Mitä keinoja käytät?

Luovassa suunnittelussa tulee hyödyntää koko käytettävissä olevien keinojen arsenaali.

Landorin luova johtaja Teemu Suviala sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että tekoäly muuttaa brändejä ja luovaa työtä nyt todella nopeasti. Toimenpiteitä suunniteltaessa voivat olla mukana kaikki aistimme eli näkö, kuulo, tunto, haju ja maku isossa roolissa.

Suunnittele konseptit ja toimenpiteet ennakkoluulottomasti niin, että ne kiinnostavat kohderyhmiä, tulevat huomatuksi, saavat aikaan keskustelua ja toimintaa ja jättävät jäljen. Raamit luovuudelle tuovat strategia, tavoitteet ja kohderyhmäymmärrys.

4. Kerro, mitä on saatu aikaan

Kannattaa nostaa rohkeasti esiin oman työn arvo ja merkitys sekä peilata tuloksia tavoitteisiin. Tämä on meidän alamme ihmisten tehtävä. Meidän tulee päästä liiketoiminnan ja johdon pakeille kertomaan, millainen merkitys viestinnällä ja markkinoinnilla on ollut organisaation menestyksen ja tavoitteiden saavuttamisessa. Vain osoittamalla tuloksia, voi odottaa, että viestintään panostetaan jatkossakin.

Se miten viestintää ja markkinointia arvostetaan, on kiinni vain meistä itsestämme. Tekemiseemme luotetaan vain, kun voimme osoittaa konkreettisia tuloksia sellaisella kielellä, mitä johtokin ymmärtää. Ja mikä parasta, tuo tämä myös sisältöä ja mielekkyyttä työhömme.

Maija Tommila
Toimitusjohtaja, partneri

Pysy kuulolla

Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.


Haku