Hyppää sisältöön

Blogi — 5.11.2026

Saavutettavuus on mahdollisuus johon yritysten kannattaa tarttua

Kuvassa Drumin AD Emma Tikkanen.
Emma Tikkanen. Kuva: Dorit Salutskij

Saavutettavuus on laaja käsite, joka kattaa esimerkiksi digitaalisen saavutettavuuden, fyysisen esteettömyyden ja kognitiivisen ja kielellisen saavutettavuuden. Viestintäalalla etenkin julkisissa organisaatioissa saavutettavuus on pakollista, ja esimerkiksi verkkosivujen, sovellusten ja asiakirjojen tulee olla teknisesti luettavia eri apuvälineillä, ja niiden sisältöjen ja ilmeen tulee olla selkeitä ja ymmärrettäviä.

Saavutettavuus toimii ohjenuorana, jossa sisällöt ovat kohdillaan, käyttöliittymä on selkeä ja tekniset vaatimukset täyttyvät. Vähäisimmillään se tarkoittaa selkeää sisältöä ja rakennetta sekä viestiä tukevaa visuaalisuutta, jossa kontrastit ovat riittävät ja kirjainkoot luettavat.

Saavutettavuus tuntuu kuitenkin edelleen monelle organisaatiolle kaukaiselta, epäkonkreettiselta asialta, jota vaaditaan “muilta, muttei meiltä”. Ymmärrys siitä, mitä saavutettavuus on, saattaa myös olla vähäistä. Saavutettavuus mielletään joissain tapauksissa jopa kankeaksi, pienelle yleisölle tehtäväksi toiminnaksi, joka rapauttaa luovan työn. Mutta asiahan ei ole näin.

Ketä saavutettavuus palvelee?

Saavutettavuutta tarvitsee lukematon määrä ihmisiä. Pelkästään ikääntyvä väestö ja digitaalisuuden yleistyminen lisäävät saavutettavuuden tarvetta. Suomessa jopa 8 prosenttia miehistä on punavihersokeita (ja heistä jopa 40 prosenttia on tietämättömiä ominaisuudestaan). Saavutettavuuden kirjolle kuuluu näkörajoitteiden lisäksi niin dysleksiaa, kuulovaikeuksia kuin fyysisiä tai motorisia rajoitteita – lista on pitkä ja todennäköisesti tunnetkin jonkun, joka tarvitsee saavutettavia sisältöjä.

Saavutettavuudesta on tylsyys kaukana

Murretaan tässä kohtaa pölyttynyt myytti: saavutettavuus ei tarkoita tylsää. Hyvin suunnitellut ja laadukkaat sisällöt, jotka täyttävät saavutettavuusvaatimukset ovat parasta, mitä viestinnän ammattilainen voi asiakkailleen tarjota. Luova visuaalinen ratkaisu, joka on samalla selkeä ja ymmärrettävä, kertoo puolestaan graafisen osaajan ammattitaidosta. Selkeä palvelu, jonka käyttöliittymä on mutkaton ja ymmärrettävä parhaimmillaan lisää käyttäjän luottamusta brändiä kohtaan.

Saavutettavuus on bränditeko

Saavutettavuuden ytimessä on tarjota mahdollisimman monelle vaihtoehtoisia mahdollisuuksia käyttää palveluita tai selata sisältöjä. Se, että yritys tekee saavutettavia sisältöjä ilman direktiivin asettamaa pakkoa, on bränditeko. Halu tarjota sisältöjä kaikille yhdenvertaisesti heijastaa yrityksen arvoja ja strategiaa hyvin konkreettisella tasolla. Saavutettavuuden lisääminen voi myös auttaa erottumaan kilpailijoista ja sitouttamaan ihmisiä tuomalla merkittävää lisäarvoa.

Tulevaisuudessa saavutettavuusvaatimukset laajenevat koskemaan yhä useampia organisaatioita. Se, mikä tänään koskee vain osaa, koskee huomenna todennäköisesti sinunkin yritystäsi.

Siksi edelläkävijät eivät odota pakkoa, vaan laittavat yrityksensä saavutettavuuden kuntoon.

Saavutettava sisältö on muun muassa:

  • selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitettua
  • visuaalisesti selkeää: esimerkiksi kontrastit ovat riittävät ja tekstikoot tarpeeksi suuret
  • käyttöliittymältään ja rakenteeltaan selkeää ja helposti hahmotettavaa
  • käytettävissä erilaisilla apuvälineillä, kuten ruudunlukijalla, sekä näppäimistöllä
  • havaittavissa eri tavoin, kuten kuvien alt-tekstien ja videoiden tekstitysten avulla
  • ymmärrettävissä ilman, että tieto välittyy vain yhden keinon, kuten värin avulla

$custom_taxonomy, 'post-id' => $post->ID]); ?>

Pysy kuulolla

Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.


Haku