Hyppää sisältöön

PALPA — Kampanja

Palauta tulevaisuuteen -kampanja kannusti suomalaisia antamaan juomapakkauksille ikuisen elämän

Pantillisten juomapakkausten kierrätys on yhteispeliä, jossa jokaisella suomalaisella on tärkeä rooli. Drum suunnitteli ja toteutti Suomen Palautuspakkaus Oy:lle eli Palpalle Palauta tulevaisuuteen -valistuskampanjan, joka kannusti ja motivoi suomalaisia palauttamaan pantilliset pullot ja tölkit kauppojen palautuspisteisiin. Monikanavainen kampanja näkyi ja kuului niin uutismediassa, televisiossa, radiossa, somessa kuin ulkomainonnassakin ympäri Suomen kasvattaen palautusmäärät ennätyslukemiin.


Motivointia tiedolla ja oivaltavuudella

Suomessa pullojen ja tölkkien palauttaminen on tapa. Vaikka Suomi onkin tunnettu pullonpalautuksen mallimaana, silti läheskään kaikki juomapakkaukset eivät tule palautetuksi.

Palpan Palauta tulevaisuuteen -kampanjassa suomalaisten palautusintoa kasvatettiin viestimällä pullojen ja tölkkien palauttamisen tärkeydestä ja kierrätyksen hyödyistä etenkin ympäristönäkökulmasta: suljetussa kierrossa palautettujen juomapakkausten materiaalista tehdään uusia pulloja ja tölkkejä. Näin juomapakkauksiin käytetyt raaka-aineet kiertävät lähes ikuisesti, ilmastopäästöt pienenevät merkittävästi ja luonnonvaroja sekä energiaa säästyy.

Palauta tulevaisuuteen -valistuskampanjan tavoitteena oli saada kuluttaja oivaltamaan, että palauttamalla juomapakkauksen automaattiin, voi sille antaa ikuisen elämän – tänään palautettu juomapakkaus voi löytyä kaupan hyllyltä kaukana tulevaisuudessa.

Kampanjailmeessä hyödynnettiin Palpan visuaalista ilmettä, jota rikastettiin kuvituksilla, animoinneilla sekä intertekstuaalisilla viittauksilla elokuvamaailmaan.



Juomapakkausten palautus ja kierrätys ei ole mediaseksikkäin aihe, mutta toimiston kanssa löysimme siihen jälleen mediaa ja suurta yleisöä kiinnostavat kulmat. Tämä näyttäytyi upeina tuloksina ja läpimenoina mediassa.

Tommi Vihavainen, johtaja, Suomen Palautuspakkaus Oy

Kampanja levittäytyi kaduille, aalloille ja feedeihin

Jokainen suomalainen on tärkeä osa kierrätyksen ketjua. Siksi kampanjalla pyrittiin tavoittamaan mahdollisimman laajasti aikuisia iästä tai asuinpaikasta riippumatta. Monikanavainen kampanja näkyi ja kuului niin uutismediassa, televisiossa, radiossa, somessa kuin erityyppisillä mainospinnoilla ympäri Suomen.

Katukuvassa kampanja näyttäytyi ulkomainontana etenkin ostoskeskittymien läheisyydessä. Radiomainoksessa lainattiin äänimaailmaa paitsi elokuvista myös tulevaisuudesta. Some-mainonnan lisäksi kampanjavideo pyöri viikon ajan Ylen tv-kanavilla yleishyödyllisenä tietoiskuna.

Tiukasti ajassa kiinni oleva mediaviestintä räjäytti potin

Maksetun mainonnan lisäksi teeman ympärille tehtiin mediaviestintää, joka ajoitettiin vuoden vilkkaimpiin palautussesonkeihin eli juhannuksen ja joulun jälkeisiin päiviin. Mediaviestinnässä tarjoiltiin paitsi tutkimustuloksia myös kuluttajia hyödyttävää ja motivoivaa sisältöä.

Teemat keräsivät lähes 60 mediaosumaa journalistisissa printti- ja nettimedioissa, ja ne nousivat puheenaiheeksi myös radiokanavilla ja somessa.

Myös suositut oppimateriaalit saivat kampanjan leikkisän ilmeen

Drumin tuottamat Palpan oppimateriaalit ovat olleet vuosia Subjectaid-palvelun tilatuimpia materiaaleja. Vuosittain materiaaleja hyödyntävävät eri asteiden ja aineiden opettajat kymmenien tuhansien koululaisten ja opiskelijoiden opetuksessa.

Oppimateriaalit olivat kuitenkin päivityksen tarpeessa. Palauta tulevaisuuteen -ilme ja tematiikka taipuivat loistavasti myös materiaalipaketin sisältöihin, joten tehtävävihkot, tietovisat ja opettajan materiaalit saivat uuden, raikkaan ja entistä viihdyttävämmän ilmeen.


Miljoonien
tavoittavuus

Ansaitulla medialla tavoitettiin yli 3,5 miljoonaa suomalaista. Myös maksetussa mainonnassa tavoitettiin kohderyhmä laajasti ja kustannustehokkaasti.

Palauta tulevaisuuteen -oppimateriaaleja tilattiin vuoden aikana yli 33 000 koululaiselle, mikä teki materiaalipaketista koko palvelun suosituimman.

Ennen kaikkea kampanja onnistui tärkeimmässä tavoitteessaan eli palautusmäärien kasvussa. Vuonna 2022 Suomessa palautettiin kaikkiaan noin 2,2 miljardia pantillista juomapakkausta. Määrä on uusi ennätys, sillä lisäystä edellisvuoteen on noin 3 miljoonan pakkauksen verran.

3,5 miljoonaa

ansaitun median kautta tavoitettua

3,4 miljoonaa

tavoitettua sosiaalisen median käyttäjää

27 miljoonaa

kontaktia ulkomainonnassa


Annamari Säteri
Viestintäkonsultti
+358 40 718 3389

Katso seuraavaksi

  • Kampanja

Erton kampanja tavoitti Z-sukupolven

  • Kampanja

Pelastetaan järvilohi

Haku