Uutinen — 30.5.2022
Drumille ja Takedalle hieno voitto Sabre Awardsissa
Drumin ja Takedan innovatiivinen Miltä ADHD tuntuu? -kampanja palkittiin Lontoossa kansainvälisen Sabre Awards -kilpailun finaaligaalassa.
Drumin ja Takedan Miltä ADHD tuntuu? -viestintäkampanja voitti Healthcare-kategoriassa. Voittajatyötä olivat kanssamme tekemässä ADHD-pelin suunnitellut Psyon Games, kampanjavideon tuottanut Halla Tuotanto sekä medianäkyvyydestä vastannut Virta UM.
Aikuisten ADHD-tietoisuutta lisännyt monikanavainen kampanja on kerännyt kiitosta monelta suunnalta ja voittanut myös Vuoden Lääkeinformaatioteko 2021 -palkinnon.
Sabre Awards EMEA -kilpailuun osallistui kaikkiaan yli 2000 työtä eri Euroopan maista. Drumilla oli kansainvälisen kilpailun finaalissa ennätykselliset viisi työtä viidessä eri kategoriassa. Finaaliin ylsivät palkitun Takedan lisäksi Drumin viestintätyöt Fazerin, Luodon, Tehyn ja TOMRAn kanssa.
SABRE Awards EMEA on kansainvälinen kilpailu, jossa palkitaan vuosittain parhaita viestinnän kampanjoita Euroopasta, Afrikasta ja Lähi-idästä. Kilpailussa arvioidaan muun muassa kampanjoiden strategista suunnittelua, luovuutta, rohkeutta ja tuloksia.
Lue lisää
Pysy kuulolla
Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.