Hyppää sisältöön

Blogi — 22.10.2020

Viestintään ”törsäävä” viranomainen tai järjestö ansaitsisi kiitosta

julkiset palvelut viestintä

Huoli viestintätoimistojen vallasta on turha, sillä ne auttavat julkisia tahoja puhumaan tavallisille ihmisille. On tärkeää, että rahaa viestintään käyttävät muutkin kuin kaupalliset toimijat.

Viestintätoimistojen kasvaneesta roolista mediakentässä ja julkishallinnon viestinnässä puhutaan taas huolestuneeseen sävyyn. Keskustelussa kuitenkin unohtuu usein, että viestintätoimistot eivät ole vain lobbaajia, vaan niiden rooli on ennen kaikkea olla vahvasti moniäänisyyden ja vaikuttavan kansalaisviestinnän asialla.

Vuosikymmenet journalismin ja viestinnän tehtävissä ovat opettaneet meille, että asioissa on aina monta puolta. Yleensä kannattaa tutustua niihin kaikkiin, tai ainakin useampaan kuin yhteen. On tärkeää, että eri näkökulmat tulevat kerrotuiksi – ja kerrotuiksi hyvin.

Viestinnän moniarvoisuuden haaste on osaamisen lisäksi kuitenkin raha. Raaka totuus on, että kaikilla ei ole käytössään samanlaisia panoksia viestin saamiseksi läpi. Tämä on aito ja pohtimisen arvoinen ongelma.

Ääni muillekin kuin yrityksille

Viestintään liittyvä valta on siirtynyt ainakin osittain perinteisiltä medioilta yrityksille ja muille toimijoille, joilla on resursseja ajaa omaa agendaansa viestinnän keinoin. Yritykset käyttävät yhä enemmän rahaa viestiensä lyömiseksi läpi. Maksettu näkyvyys ja älykäs kohdentaminen somessa muokkaavat yhä vahvemmin sitä, mikä yleinen mielipide meitä kaikkia koskevista asioista on. Tässä todellisuudessa on siis tärkeää, että myös muiden ääni kuuluu.

Viestintätoimistot ovat yhä useammin myös erilaisten julkisten toimijoiden, kuten valtionhallinnon, viranomaisten ja myös järjestöjen ja säätiöiden strategisia kumppaneita, sillä näillä kaikilla on olennainen rooli tärkeiden asioiden tuomisessa esiin. Monet järjestöt ja säätiöt saavat aikaan julkista keskustelua esimerkiksi lasten oikeuksista, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, liikenneturvallisuudesta tai vaikkapa kuluttajansuojasta. Ne tavoittavat viestinnällään tavallisia ihmisiä, joille niiden toiminnasta on konkreettista hyötyä. Myös näillä toimijoilla on oikeus ja jopa velvollisuus olla aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita.

Me kaikki ansaitsemme tietoa julkisista palveluista

Meistä julkiselle toimijalle tai säätiölle pitäisi kepityksen sijaan jakaa kiitosta siitä, että se satsaa viestintäänsä. Jos yhteiskunnan varoilla on rakennettu hienoja kantapalveluita tai sähköisen asioinnin foorumeita, on kohtuullista, että niistä myös kerrotaan käyttäjille laajasti ja selkeästi.

Koska viestintään sijoitetulla rahalla on väistämättä merkitystä, on tärkeää, että sitä on käytössä myös muilla kuin kaupallisilla toimijoilla. Vaikuttava viestintä on tärkeintä, mitä nämä organisaatiot voivat saada aikaan. Eikä vaikuttavaan viestintään aina tarvita suuria summia. Tärkeintä ovat näkökulman kiteyttäminen ja silmiä avaava kerronta.

Mikko Koivulehto
konseptisuunnittelija, partneri
Drum


Vilja Vehkaoja
viestintäkonsultti
Drum

Blogi
Mikko Koivulehto
Konseptisuunnittelija, partneri
+358 40 555 1313

Pysy kuulolla

Tilaa Drumin uutiskirje ja saat tuoreimmat uutiset
ensimmäisten joukossa.


Haku